torstai 5. joulukuuta 2013

Kuusenhakureissu

Kielokartanossa on perinteeksi muodostunut tapa, että joulukuusi haetaan omasta metsästä itsenäisyyspäivän aattona. Fredrik-isä ja Iines ovat heränneet aamulla aikaisin kuusimetsään.
Kelkka on tietysti sitä varten matkassa mukana, että sitä voi käyttää puun kuljetuksessa apuna. 
"Tässäpä on hyvän näköinen kuusi. Oksia olisi tasaisesti joka suuntaan ja sopivan korkuinenkin näyttäisi olevan olohuoneeseen. Mitäpä makutuomari sanoisi tästä kuusesta?" kysyy Fredrik-isä Iinekseltä.
 "Juu, tämän minä valitsen meille joulukuuseksi", päättää Iines.
"No, sittenpä se kaadetaan. Väistyhän hieman, ettei puu vahingossa kaadu päällesi", Fredrik-isä toteaa ja alkaa hakata kuusen runkoa kirveellään.
"Puu kaatuu!" huutaa isä varoitukseksi.
Humpsis! Kuusi tömähtää lumiseen maahan.
 Kun kuusi on kaadettu, isä nostaa sen kelkan kyytiin ja kotimatka alkaa.
Kuusi viedään kartanon sisälle sulamaan vesiämpärissä, jotta puu saa heti imettyä vettä. Näin neulaset eivät varise niin helposti kartanon lattialle. Mummohan siitä tietenkin hermostuisi...