tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluswap kaiman kanssa

Villa Rendezvous:n emäntä oli laittanut Kielokujalle kolme pientä joulupakettia. Yhdessä niistä oli tämä aivan mielettömän upea tarjotin, joka on tehty värjätyistä kananmunankuorista.  Tarjottimen tähtilipussa on oikeastikin ne 52 valkoista minimaalisen pientä USA:n osavaltioiden tähtisymbolia. Olen laskenut. Ja samalla ihmetellyt, miten paljon kärsivällisyyttä tämän taideteoksen tekeminen on kysynyt, minun hermoni eivät kestäisi. Olen täysin mykistynyt tästä saamastani aarteesta!
Lisäksi paketissa oli tyylikäs nahkakantinen valokuva-albumi kihlajaiskuvasta ja hopeakehyksiin laitettu hääkuva. Tunnistatte varmasti pariskunnan? Ehkäpä ensi vuonna kuulemme heistä enemmän, ken tietää...
Lisäksi Marianne oli tehnyt suloisen tallilyhdyn kynttilöineen ja tyylikkään bonsai-puun ruukussaan. Bonsai-puu sopi hienosti tämän kiinalaistyylisen sivupöydän päälle.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tonttuilua

Tänäkin vuonna tuli tonttuiltua ihan pienesti muutaman nukkekotiystävän kesken.
Mariannen joulukalenteriin näpertelin kolme luukkua. 
Ja tietysti ne oli paketoitu mariannemaisesti 
punavalkoiseen :)
Mariannen ranskalaistyyliseen maalaisromanttiseen nukkekotiin näpertelin tämän matkalaukun. Matkalaukku on maailmaa nähnyt ja käytössä kulunut. Sillä on reissattu ainakin New Yorkissa, Ranskassa, Zurichissa... Toinenkin puoli on täynnä vanhoja matkailutarroja. Viimeisin lentotägi kädensijassa on JFK:n lentokentältä.
Toinen kalenteriyllätys sisälsi merellistä tarpeistoa Mariannen merenrantahuvilaan:
rantakyltti, vanhanaikaisia verkonpainoja tervantuoksuisessa narussa ja köysimatto. Maton punomista oli opeteltava alusta asti ärräpäitä säästelemättä ja virheistä oppien. Löysin onneksi minimaailmaan sovellettavissa olevat ohjeet täältä
Kolmannesta luukusta Marianne sai valkoharmaan torkkuhuovan ja liitutaulukyltin joulun toivotuksineen.

Kirsi ja Emma vaihtoivat meidän kanssamme pikkuiset paketit myös tänä vuonna. Kirsi-äidin pakettiin kääräistiin samanlaista merihenkistä tavaraa kuin Mariannellekin:
köysimatto, simpukkakori, verkonpainot ja rantakyltti.
Emmalle Armi kokosi iloisen värikkään paketin: 
bambumatto, värikkäitä pyykkipoikia, joulukuuseen nauhaa ja koristepalloja laatikossa.

Lepolan sakille lähti matkalaukku ja lisäksi jouluisia koristeita. 
Ihanille ja hauskoille nukkisystävilleni Maaretille ja Teijalle laitoin menemään myös pikkuruiset joulutervehdykset eli torkkupeitot ja liitutaulukyltit.
Niistä ei näköjään ole ehditty ottaa kuvaa, sen verran joulukiirettä pitänyt :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Tietysti joulupukki!

Aattoillan ohjelmanumerona on vielä joulupukki, joka saapuu ison lahjasäkin kanssa ovelle.
Shakki ja Matti saapuvat nuuhkimaan punanuttuista ukkoa ja tämän salaperäistä säkkiä.
 Elvi-mummo on näköjään uppoutunut joulupaheidensa seuraan:
hän on ominut konvehtirasian kainaloonsa ja nautiskelee sherrystään nojatuolissa.
 Pukilla on huono näkö.
Onneksi Milla auttaa lukemaan, kenelle lahjapaketti oikein on.
Milla saakin auttaa pukkia loppuillan pakettikorttien lukemisessa, sillä niin pienellä präntillä on jotkut nimet raapustettu lahjojen päälle.
"Tämä paketti on Minnille..."
"...ja tämä Iinekselle!"
Pian onkin kaikki säkissä olleet joululahjat jaettu.
Jaa, mutta onhan täällä vielä yksi lahjakassi,
jonka bokseri Matti on bongannut nojatuolin takaa.
"Meinasi unohtua... nämä minun kutomani villasukat kaikille"
isoäiti muistaa.
 "No niin, lapsukaiset" isoäiti sanoo ja jakaa pehmoiset ja lämpöiset sukat kaikille.
 "Kiitos näistä ihanista villasukista!"
Lahjakassin pohjalla olivat vielä yhdet sukat, komeat pohjalaiset perinneneuleet eli Jussi-sukat.
Kenelle ne lienevät?
 Tietysti joulupukille!

Ensimmäinen joulu uudessa kartanossa

Vihdoinkin valkoisessa kartanossa vietetään joulua yhdessä.
Arietta viimeistelee portaikon koristeita.
Kaksoset kipittävät kohta olohuoneeseen auttamaan kuusen koristelussa.
 "Pannaan punaista pallonauhaa vielä kuuseen",
Iines komentaa:
"Ota kiinni, Minni!" ja lassoaa nauhan siskolleen.
Iines on löytänyt koristelaatikon.
"Ihana bling bling -pallo"
Iines huokailee timanttien välkkeessä.
 Oho!
Iines tarkistaa, ettei kukaan huomaa...
Mutta tietysti äiti huomasi herkkusuun yrityksen kähveltää konvehtirasian sisältö.
"Iines, suklaarasia kiinni nyt heti. Se konvehtirasia avataan vasta, kun joulupukki ja mummotkin ovat täällä juhlimassa kanssamme",
Arietta-äiti sanoo tiukasti.
 "Joulupukki!" 
Iines hihkuu.
"Milloin se sitten oikein tulee?"
Niin, milloin se joulupukki oikein tulee käymään?
"Tulisikohan pukki ruuan jälkeen?
Siirrytäänpä lapset alakertaan joulupöytään", Arietta-äiti ehdottaa.


Milla ja Elvi-mummo ovatkin kattaneet jo ruokapöydän valmiiksi.
 Fredrik-isäkin tulee työhuoneestaan vihdoin alakertaan:
"Kylläpä tuoksuu herkulliselta tuo joulukinkku!"
Isoäiti on niin onnellinen, kun saa viettää joulua yhdessä rakkaittensa kanssa.
Kielokujan perhe syö jouluaterian rauhassa.